Annos omaa aikaa

Päivät ne vaan vierii ja kuukaudet vaihtuu. Nyt ollaan marraskuussa ja pieni murunen on kohta neljän kuukauden ikäinen. Uusi arki on asettunut hyvin paikoilleen ja päivillä on omanlaisensa rytmi. Edelleen tuntuu ihanalta että voi vaan jäädä kotiin, eikä ole tarvis laittautua ja lähteä ihmisten ilmoille jos ei halua. Kuitenkin välillä on ihan virkistävää yllättää itsensä katsomalla peiliin niin, että on meikit ja hiukset laitettuna ja jalassa jotain muuta kuin kalsarit.

Äitinä oleminen on ollut aika paljolti sellaista mitä sen ajattelinkin olevan. Kuitenkaan väsymys ei ole ollut niin pahaa mitä arvelin, sillä Lucas nukkuu kaikki yöt todella hyvin. Muutamia kertoja herää syömään, mutta nukahdan siihen itse melkeimpä aina. Ainoastaan päivisin on välillä ollut sellaisia itkukohtauksia, jotka on lopulta alkaneet itkettää itseäkin. Uskomattoman paha mieli tulee siitä kun ei osaa millään helpottaa toisen oloa. Kyykkyjen tekeminen toimii aina välillä ja siitä on toivottua hyötyä myös äidille!

Oma aikahan on aina se, joka äideillä tahtoo jäädä melko vähälle. Itse olen kuitenkin iloinen viikottaisista venäjän tunneista, jotka antaa sopivasti omaa aikaa ja taas tekemistä tulevalle viikolle. Loppujen lopuksi päivittäiseen oma-aika kiintiöön ei paljoa tarvita. Lenkki omassa rauhassa, vauvakirjan tekoa kahvikupin ääressä tai hetki kirjan lukemista voi jo kerätä kuluneet energiat takaisin. Myös päivän tai illan mittaiset vapaat tulevat tarpeeseen aika ajoin. Kuukausittain tehdyt Varpaisjärvi vierailut täyttävät myös sosiaalisen kanssakäymisen vajetta melko tehokkaasti. Välillä tuntuu että enemmän tulee tavattua ystäviä ja sukulaisia nyt kun asutaan kauempana. Naapurista olen myös saanut uuden tuttavan, kenen kanssa voin vaihtaa vauvakuulumisia ja käydä pitkillä kävelyillä. On tosi hyvä päästä jakamaan arjen asioita sellaisen kanssa kenellä on samanlainen elämäntilanne. Ihme kyllä ainakaan vielä ei ole tullut tarvetta löytää täältä sen enempää ystäviä. Viihdytään tosi hyvin omissa oloissa! 

Kuvaaminen on kyllä jäänyt aika vähälle. Lucasta tulee kuvattua lähes päivittäin ja siskojen lapsia aina tavatessa, mutta ei kovinkaan paljon muuta. Luovuuden tuskaa on kuitenkin helpottanut se vauvakirjan teko. Aloitin tekemään sitä kokonaan valkoiseen kirjaan tulostamalla kuvia ja täyttämällä sivuja tapahtumien mukaan. Luulen että puoleen vuoteen mennessä se alkaa olla jo täysi! Olen myös videokuvannut Lucaksesta pieniä pätkiä aina sillon tällöin. Jo nyt huomaa sen miten ihana on katsoa aikaisemmin otettuja videoita, kun muutosta on tapahtunut niin paljon. Kyllä se tuo oma lapsi on vaan niin ihmeellinen ja ihana vaikka hermoja välillä koetteleekin. Tällä hetkellä kurkistan vähän väliä ikkunasta vaunuja missä Lucas nukkuu. Ensin on turhauttavaa jos unet ei ole pitkiä, mutta sitten kun on niin sitä miettii että onkohan kaikki kunnossa ja ainakin kerran on käytävä tarkistamassa että hengitys kulkee varmasti. Huolet ne vaan jatkuu muuttamalla muotoaan. Mutta eipä ne hyvät hetket tuntuisi niin hyviltä ilman huolia ja ajoittaista hermojen kiristystä. Pitää vaan kestää ne kiristykset ja osata ottaa omaa aikaa aina tarvittaessa. Tänään taas vaihdan kalsarit farkkuihin ja lähden ottamaan päivän oma-aika-annokseni venäjän parissa. Да следуюший втречи! Eli palataan seuraavalla kerralla!

Alina ja Pietu

Pieni Murunen

Niin se vaan alkoi uusi arki meidänkin perheessä. Ollaan tosiaankin perhe. Meillä on nyt ihana pieni poika, joka sulatti meidän sydämet heti ensi minuuteilla. Hassua miten luonnostaan kaikki on sujunut. Vaipan vaihdot, yöheräilyt, viivästyneet lähdöt ja keskeytyneet ruokailut eivät ole kertaakaan saaneet ajattelemaan, että mihin tässä ollaan nyt ryhdytty. Se pieni ihminen teki meistä perheen, eikä se voisi tuntua paremmalta. 

Uskon myös että helppo synnytys auttoi nauttimaan vauvan hoidosta heti alusta lähtien. Kun itsellä oli lähes normaali olo, niin sairaalassa oleminenkin tuntui mukavalta. Lisänä myös se, että saimme perhehuoneen. Viikon jälkeen olin myös takaisin lähtöpainossani, joten raskauskilojen pudottamistakaan ei ole tarvinnut miettiä. Kauan haaveilemiani vaunulenkkejäkin olen päässyt tekemään, niin aurongon paisteessa kuin kaatosateessakin. Alkuun yritimme päästä karkuun pidemmällä lenkillä yllättänyttä sadetta. Lopulta olimme kuitenkin niin märkiä, että oli ihanaa hyppiä lätäköihin ja nauraa ohi ajavien ihmisten ilmeille kun he katsoivat meitä. Mahdettiin näyttää ihan uitetuilta koirilta!

Jotenkin on edelleen vaikea uskoa, että tosiaan saan nyt olla vaan kotona ja hoitaa meidän pientä vauvaa. Toki tässä vaiheessa kaikki voi olla vielä paljon helpompaa, kun hän nukkuu niin ison osan päivästä, mutta kaikki ajallaan. En vaan osaa ajatella että tähän voisi kyllästyä. Kyllä tämä äidin rooli tuntuu ihan omalta. Huomasin yhtenä päivänä myös suojeluviettini heränneen, kun hätyyttelin poikaa kiusannutta kärpästä äristen "H****tin kärpänen, nyt v***uun siitä!" Näin pienistä asioista kai alkaa se huoli omaa lasta kohtaan. 

Tässä kirjoittaessani sohvalla viltin alla, tuo pieni muru nukkuu vieressäni. Miten ihana onkaan vaan katsella ja kuunnella sen pientä tuhinaa. Samalla olo on haikea, kun tietää ettei vauva-aika tule kestämään pitkään. Katselen hyvin tarkkaan ja koitan painaa mieleeni tämän tunteen. Toisinaan soitan tutun sininen uni -kappaleen. Itselle on vaan vieläkin vaikeaa kuunnella sitä kuivin silmin. Raskausaikana ollut huoli vauvan hyvinvoinnista, on vaihtunut tähän ihanaan onnen tunteeseen. Nyt olen onnellinen äiti!

Osuuskaupparock

Toissa viikonloppuna täällä Joensuussa oli Osuuskaupparock, johon minäkin pääsin rokkailemaan. Tapahtuma alkoi kahdelta. Menimme alueelle jo silloin, koska Allulla alkoi siellä työt. Esiintyjiä oli J.Karjalainen, Virve Rosti & Toyboys, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Popeda sekä Joku paikallinen bändi (=bändin nimi), joka esiintyi aina jokaisen isomman nimen välissä.

Sää tuona päivänä ei ollut ihan mikään paras, mutta kyllä illalla saatiin nauttia vähän auringostakin. Minä kävin välillä autossa lämmittelemässä ja lepäämässä. Käytiin myös nauttimassa Sokos Hotel Kimmelin herkku buffet. Olimme alueella yhteentoista asti. Hyvä että tuli käytyä nyt tässä rockissa, kun ehkä se ilosaari menisi jo liian jännäksi. Laskettu aika kun on silloin samana viikonloppuna. Toisaalta voisihan siellä alueen ulkopuolella käydä fiilistelemässä joko mahan tai vauvan kanssa. Saa nähdä! Laskettuun aikaan on enää 2 viikkoa ja 2 päivää.. Huii!

Joku komea järjestyksenvalvoja

J. Karjalainen

Virve Rosti

Popeda

Jukka poika

Onnellinen odotus

"Minusta tulee äiti ja olen siitä hyvin onnellinen". Tähän lauseeseen loppui viime kirjoitus, mutta samalla se on aiheena tässä. Nyt kun minulla on ollut paljon aikaa, niin kuvausinspiraatio on vaan kasvanut. Menneellä viikolla kävin ensin yhtenä iltana kuvailemassa useamman tunnin täällä utran upeissa ranta/metsämaisemissa. Sitten toisena aamuna olin jo aamu kuudelta lähirannalla virittelemässä kameraa. Se olikin parasta aikaa kuvaamiseen, kun ei ollut vielä liian kuuma, ja ranta oli hiljainen. Vietin siellä aikaa noin kuusi tuntia, joten myöhemmin ihmisiä ja ohikulkijoita alkoi olla enemmänkin. En kuitenkaan antanut heidän häiritä.

Tämä kesä on kyllä mielestäni ihan parasta aikaa odotuksen suhteen. Ihanaa että voi vaan heittää mekon tai hameen päälle, eikä tarvitse tuskailla paksujen talvivaatteiden kanssa. Varsinaisia äitiysvaatteita hamstrasin alkuraskaudesta jonkun verran, mutta hyvin vähän olen niitä kuitenkaan tarvinnut käyttää. Esimerkiksi äitiysfarkkuja en löytänyt yhtiäkään jotka olisivat olleet juuri sopivasti istuvat. Alkuun myös mietin että mitenköhän tuskainen kesästä tulee ison mahan kanssa, mutta päinvastoin olen vaan nauttinut tästä! Ainoastaan kävely on välillä vähän hidasta selkäkivun ja supistusten vuoksi. Juurikin tuon kuusi tuntisen kuvausreissun jälkeen jouduin lähinnä raahautumaan takaisin kotiin, sen verran oli kroppa väsynyt. Mutta niinkuin olen sanonut, niin olen kyllä hyvin tyytyväinen siihen miten vähällä olen päässyt odotusajan vaivojen suhteen. Luulen että se mitä toiset on puhuneet raskausmahan ikävöinnistä synnytyksen jälkeen, tulee minun kohdallani pitämään paikkansa. Mutta odotan kyllä myös sitä kevyttä oloa, mikä mahdollistaa taas juoksulenkkien tekemisen. Nyt olen kuitenkin keskittynyt enemmän vaan rauhalliseen kävelyyn ja kesästä nauttimiseen!