Annos omaa aikaa

Päivät ne vaan vierii ja kuukaudet vaihtuu. Nyt ollaan marraskuussa ja pieni murunen on kohta neljän kuukauden ikäinen. Uusi arki on asettunut hyvin paikoilleen ja päivillä on omanlaisensa rytmi. Edelleen tuntuu ihanalta että voi vaan jäädä kotiin, eikä ole tarvis laittautua ja lähteä ihmisten ilmoille jos ei halua. Kuitenkin välillä on ihan virkistävää yllättää itsensä katsomalla peiliin niin, että on meikit ja hiukset laitettuna ja jalassa jotain muuta kuin kalsarit.

Äitinä oleminen on ollut aika paljolti sellaista mitä sen ajattelinkin olevan. Kuitenkaan väsymys ei ole ollut niin pahaa mitä arvelin, sillä Lucas nukkuu kaikki yöt todella hyvin. Muutamia kertoja herää syömään, mutta nukahdan siihen itse melkeimpä aina. Ainoastaan päivisin on välillä ollut sellaisia itkukohtauksia, jotka on lopulta alkaneet itkettää itseäkin. Uskomattoman paha mieli tulee siitä kun ei osaa millään helpottaa toisen oloa. Kyykkyjen tekeminen toimii aina välillä ja siitä on toivottua hyötyä myös äidille!

Oma aikahan on aina se, joka äideillä tahtoo jäädä melko vähälle. Itse olen kuitenkin iloinen viikottaisista venäjän tunneista, jotka antaa sopivasti omaa aikaa ja taas tekemistä tulevalle viikolle. Loppujen lopuksi päivittäiseen oma-aika kiintiöön ei paljoa tarvita. Lenkki omassa rauhassa, vauvakirjan tekoa kahvikupin ääressä tai hetki kirjan lukemista voi jo kerätä kuluneet energiat takaisin. Myös päivän tai illan mittaiset vapaat tulevat tarpeeseen aika ajoin. Kuukausittain tehdyt Varpaisjärvi vierailut täyttävät myös sosiaalisen kanssakäymisen vajetta melko tehokkaasti. Välillä tuntuu että enemmän tulee tavattua ystäviä ja sukulaisia nyt kun asutaan kauempana. Naapurista olen myös saanut uuden tuttavan, kenen kanssa voin vaihtaa vauvakuulumisia ja käydä pitkillä kävelyillä. On tosi hyvä päästä jakamaan arjen asioita sellaisen kanssa kenellä on samanlainen elämäntilanne. Ihme kyllä ainakaan vielä ei ole tullut tarvetta löytää täältä sen enempää ystäviä. Viihdytään tosi hyvin omissa oloissa! 

Kuvaaminen on kyllä jäänyt aika vähälle. Lucasta tulee kuvattua lähes päivittäin ja siskojen lapsia aina tavatessa, mutta ei kovinkaan paljon muuta. Luovuuden tuskaa on kuitenkin helpottanut se vauvakirjan teko. Aloitin tekemään sitä kokonaan valkoiseen kirjaan tulostamalla kuvia ja täyttämällä sivuja tapahtumien mukaan. Luulen että puoleen vuoteen mennessä se alkaa olla jo täysi! Olen myös videokuvannut Lucaksesta pieniä pätkiä aina sillon tällöin. Jo nyt huomaa sen miten ihana on katsoa aikaisemmin otettuja videoita, kun muutosta on tapahtunut niin paljon. Kyllä se tuo oma lapsi on vaan niin ihmeellinen ja ihana vaikka hermoja välillä koetteleekin. Tällä hetkellä kurkistan vähän väliä ikkunasta vaunuja missä Lucas nukkuu. Ensin on turhauttavaa jos unet ei ole pitkiä, mutta sitten kun on niin sitä miettii että onkohan kaikki kunnossa ja ainakin kerran on käytävä tarkistamassa että hengitys kulkee varmasti. Huolet ne vaan jatkuu muuttamalla muotoaan. Mutta eipä ne hyvät hetket tuntuisi niin hyviltä ilman huolia ja ajoittaista hermojen kiristystä. Pitää vaan kestää ne kiristykset ja osata ottaa omaa aikaa aina tarvittaessa. Tänään taas vaihdan kalsarit farkkuihin ja lähden ottamaan päivän oma-aika-annokseni venäjän parissa. Да следуюший втречи! Eli palataan seuraavalla kerralla!

Alina ja Pietu