Vihdoin aion kertoa vähän kuulumisia tännekin! Viime kirjoituksessa työt olivat vasta aluillaan, mutta nyt olen päässyt jo melko hyvään vauhtiin. Kesän aikana tein hieman töitä myös kampaamolla, mutta päätin kuitenkin alkaa vain keskittyä pelkästään kuvaamiseen. Melko tasaisesti olen tehnyt kuvauksia sekä miljöössä että studiolla. Pääasiassa ne ovat olleet lapsikuvauksia, mutta myös muutamia muita on mahtunut joukkoon. Tällä hetkellä olen kuitenkin vielä pääosin kotona Lucaksen kanssa, mutta hoitopaikka on haussa. Saa nähdä miten asiat tässä loppuvuoden aikana muuttuvat.
Olen kyllä kovasti nauttinut kuvaamisesta. On ollut ihana saada tehdä niitä rauhalliseen tahtiin ja toivon että sama innostus säilyy vielä töiden lisääntyessäkin. Minulla olisi paljon ideoita miten voisin vielä laajentaa palveluitani, mutta ehkä tällä hetkellä pitää vielä keskittyä yhteen asiaan ja tehdä se mahdollisimman hyvin. Monesti iltaisin kirjaan ylös kaikkia ideoita ja ajatuksia työasioihin liittyen, mutta kyllä tämä arjen pyöritys tahtoo välillä kadottaa ne mielestä. Olen nyt äiti melko vaativalle pikkumiehelle, kuka ei haluaisi minun hetkeksikään istahtavan tietokoneen tai suunnitelmieni ääreen, joten joudun vielä toistaiseksi vaan malttamaan mieleni. Hiljaa hyvä tulee. Nyt on vielä aika keskittyä antamaan sitä niin kovasti vaadittua huomiota, jonka hän kyllä ansaitseekin.
Kyllä se välillä myös jännittää, että toivottavasti minusta tulee vielä niin hyvä kuvaaja mitä toivoisin olevani. Nyt kun olen uudella alalla ja uudessa kaupungissa, niin haluaisi jokaisen työn tehdä niin hyvin, että sana alkaisi kiertää positiivisessa mielessä. Toivon että saisin asiakkaiden kanssa sellaisen suhteen, että jos työhöni ei olla tyytyväisiä, niin saisin mahdollisuuden korjata tilanteen. Nautin ihmisten kanssa työskentelystä ja haluan todella pystyä vastaamaan asiakkaiden toiveisiin. En koe vieläkään olevani kuvaajana mitenkään valmis, vaan kokoajan opin uutta. Uskon kuitenkin että minulla on hyvä pohja osaamiselleni ja pystyn kehittymään vielä paljon. Jatkan toiveitteni listaamista, ja odottaessani niiden toteutuvan pyrin keskittymään tähän joskus hyvin hektiseltäkin tuntuvaan arkeen. Välillä olen vaan niin intoa täynnä, mutta ehkä pudottelen vähän jäitä hattuun. Kyllä siihen uran eteenpäin viemiseenkin aika vielä koittaa.
Kesäkuu on aluillaan ja työasiat ovat alkaneet edetä mukavasti. Rauhalliseen tahtiin, niin kuin oli tarkoituskin. Viime kirjoituksessa kerroin studiosta sekä kampaamosta joihin olin ollut yhteydessä ja siinä kävi niin onnellisesti että olenkin tehnyt jo töitä molemmissa. Valokuvaus puolelta uusi työpaikkani on KuvaVelhot ja kampaamon puolelta parturi-kampaamo Festino. Molemmissa paikoissa tuntuu jo tosi kotoisalta ja työkaverit on hurjan kivoja. Uskomatonta miten hyvin asiat toisinaan järjestyy! Löysin siis juuri niitä töitä mitä etsinkin.
Tällä hetkellä olen tehnyt studiolla jonkun verran lapsikuvauksia, sekä yhden koirakuvauksen. Myös ensimmäiset hautajaiskuvaukset tein viime lauantaina, enkä voinut välttyä vetisiltä silmiltä. Vielä jonkun verran on matkaa siihen ammattimaisuuteen, että osaan pitää omat tunteet erillään.Toisaalta, en usko että siihen ikinä täysin tottuu. Kyllä toisten ihmisten surua on vaikea katsella, vaikkei se itseä koskettaisikaan. Vanhemman ihmisen poismeno on vielä luonnollinen asia, mutta entäs kun kyseessä on nuori ihminen tai lapsi.. Luulen kuitenkin että nuo hautajaiskuvaukset tulevat antamaan minulle perspektiiviä ja muistutusta siihen, että mitkä asiat olikaan niitä tärkeitä. Olen nyt ollut kaksi kertaa katsomassa hautajaisia ja ottamassa oppia kuvaamisesta, sekä sen yhden kerran kuvannut itse. Kyllä niiltä reissuilta kotiinpaluu on tuntunut aina yhtä ihanalta. Onneksi kaikki omat läheiset ovat vielä lähellä.
Tällä hetkellä töihin paluu tuntuu kyllä tosi hyvältä. Varmasti vaikutusta on sillä, että sen voi tehdä hiljalleen, mutta olen myös tuosta kuvaamisesta edelleen aika innoissani! Lapsikuvaukset on minusta tosi hauskoja. Tänäänkin sai ihan hikeen asti hyppiä ja leikkiä, kun yritin saada pikku asiakkaita nauramaan. Hääkuvauksia vielä tälle kesälle toivoisin ja luultavasti niitä on muutamat tulossakin. Myös enemmän miljöökuvauksia haluaisin tehdä. Eilen kuvasin naapurin Oiva poikaa Utran saaressa, ja voi että jos enemmänkin työpäiviä voisi sillä tavalla viettää!
Onneksi Lucasta ei ole vielä tarvinnut viedä hoitoon, mutta luulen että se tulee sujumaan hyvin kunhan sen aika koittaa. Lucas viihtyy niin hyvin toisten lasten kanssa (etenkin tyttöjen!) että jää sinne varmaan oikein mielellään. Minun töihin kulkeminenkin ratkaistiin hankkimalla minulle skootteri. Kyllä sillä mielellään kesäkelissä huristelee ja sadepäiviä varten on istuimen alla sadetakki valmiina. Tänään kävin sillä jo studiolla ekaa kertaa ja perjantaina menen ehkä kampaamolle. Onneksi toisen auton hankkimista pystyttiin vielä lykkäämään.
Minua kiinnostaisi myös juttujen tekeminen lehteen. Yhden kuvareportaasin tässä keväällä teinkin Karjalan Heiliin ja ajatuksissa olisi saada tehtyä lisääkin. Toteutin yhdelle kotiäidille hemmottelupäivän, jossa värjäsin ja leikkasin hänen hiuksensa, meikkasin sekä kuvasin studiolla. Myös käsihoidon hän sai kosmetologilta haastatteluni lomassa. Koko jutussa vaikeinta oli varmaan itse kirjoitus, siihen kun en ole saanut koulutusta.
Mutta tässäpä kuulumiset tältä erää. Toivottavasti edessä on ihanan lämmin kesä johon kuuluu paljon kuvauksia, mutta myös rutkasti vapaa aikaa! Kiitos kuvista Alina, Pietu, Allu, Suvi, Lucas, Aimo ja Oiva <3
Jälleen on yksi vuosi takana päin ja uusi kokonaan edessä. Paljon uusia asioita sisältyy tähänkin vuoteen.. ensimmäinen kevät uudessa kodissa, itselle ensimmäinen äitienpäivä, uusia työkuvioita, Lucaksen 1-v synttärit ja luultavasti paljon muutakin. Nyt päällimmäisenä ajatuksissa on omat työasiat. Toisaalta tuntuu että ei olisi vielä mikään kiire takaisin töihin, mutta toisaalta on taas niin paljon intoa ja uusia ajatuksia sen suhteen, että töiden aloittaminenkin houkuttelee.
Oikeastaan jo viime vuoden puolella aloitin ottamaan selvää mahdollisista työpaikoista täällä Joensuussa. Nyt sitten tammikuussa oli helppo lähteä kyselemään tarkemmin, kun oli jo ajatuksia siitä mistä kysyä. Yhden paikan löysinkin joka heti kiinnitti huomion, ja tuntui jotenkin omalta. Innostuin siitä tosi paljon ennen kuin ehdin edes ottamaan selvää onko siellä tarvetta työntekijöille. Joistakin asioista tulee vaan se tietty fiilis.. intuiitio, johon yleensä luotankin. Yhtenä päivänä se intuiitio vaikutti sitten niin, että lähdin lähes meikittä, tukka nutturalla, Lucas kainalossa käymään tuossa paikassa, koska ajattelin sen olevan parempi vaihtoehto kuin sähköpostin lähettäminen. Tuolla käynnillä sain esitettyä asiani ja sovittua että kävisin joku päivä tiputtamassa heille portfolioni sekä lopputyöni. Innostus kasvoi entisestään, vaikka toisaalta mietin että olinkohan tehnyt miten hyvän ensivaikutelman mennessäni kyselemään töitä niin huolittelemattoman näköisenä. Ajattelin kuitenkin että ehkä niillä työnäytteillä olisi tässä hieman suurempi painoarvo.
Tällä hetkellä asiat ovat edistyneet niin, että kävin vielä uudemman kerran tuossa paikassa keskustelemassa mahdollisesta yhteistyöstä, ja on hyvin todennäköistä että siellä minä vielä tulen työskentelemään oman toiminimeni kautta. Enempää en vielä tässä vaiheessa halua kertoa, mutta uskallan jo unelmoida että tuossa paikassa minulla olisi mahdollista tehdä juuri sellaista työtä mistä olen haaveillutkin. Myös
kampaamopuolen töihin olen kysellyt erilaisia mahdollisuuksia. Ensi
viikolla käynkin yhdessä paikassa keskustelemassa siitä miten joustavaan
sopimukseen olisi mahdollisuus. Kuitenkin useampaan paikkaan olen ollut
yhteydessä, joten toivottavasti sopiva paikka löytyisi siltäkin
puolelta. Tällä hetkellä tosiaan näyttää siltä että tänne Joensuuhun me taidetaan olla jäämässä ja se tuntuu hyvältä ajatukselta. Ainut asia mikä harmittaa on se, että perhe ja ystävät on kauempana, eikä voi nähdä niin usein kun haluaisi. Mutta kai aina jostakin on tingittävä, eikä tuo parin tunnin matka nyt niin ylitsepääsemätön ole. Onneksi noista rakkaista saa niin paljon tukea jo pelkästään puhelimenkin kautta.
Kuvaukset viime aikoina on olleet aika lapsipainotteisia. Lucasta, meidän perhettä, sekä siskojen ja ystävien lapsia olen kuvaillut, en kovinkaan paljon muuta. Muutamia lapsikuvauksia olisi vielä tiedossakin, kun vaan aikataulut saadaan sopimaan yhteen. Tällä hetkellä pitää kuitenkin nauttia vielä tästä kotona olosta, ennen kuin työasiat etenee. Ehkä lähempänä kesää asiat on jo toisin. Onkin ihanaa alkaa odottamaan kevättä ja kaikkea tulevaa. Nyt kuitenkin näitä suloisia pikku nappuloita vielä osittain joulutunnelmissa <3 Pihla, Aku, Emppu, Alina, Pietu, Manta ja Lucas.
Päivät ne vaan vierii ja kuukaudet vaihtuu. Nyt ollaan marraskuussa ja pieni murunen on kohta neljän kuukauden ikäinen. Uusi arki on asettunut hyvin paikoilleen ja päivillä on omanlaisensa rytmi. Edelleen tuntuu ihanalta että voi vaan jäädä kotiin, eikä ole tarvis laittautua ja lähteä ihmisten ilmoille jos ei halua. Kuitenkin välillä on ihan virkistävää yllättää itsensä katsomalla peiliin niin, että on meikit ja hiukset laitettuna ja jalassa jotain muuta kuin kalsarit.
Äitinä oleminen on ollut aika paljolti sellaista mitä sen ajattelinkin olevan. Kuitenkaan väsymys ei ole ollut niin pahaa mitä arvelin, sillä Lucas nukkuu kaikki yöt todella hyvin. Muutamia kertoja herää syömään, mutta nukahdan siihen itse melkeimpä aina. Ainoastaan päivisin on välillä ollut sellaisia itkukohtauksia, jotka on lopulta alkaneet itkettää itseäkin. Uskomattoman paha mieli tulee siitä kun ei osaa millään helpottaa toisen oloa. Kyykkyjen tekeminen toimii aina välillä ja siitä on toivottua hyötyä myös äidille!
Oma aikahan on aina se, joka äideillä tahtoo jäädä melko vähälle. Itse olen kuitenkin iloinen viikottaisista venäjän tunneista, jotka antaa sopivasti omaa aikaa ja taas tekemistä tulevalle viikolle. Loppujen lopuksi päivittäiseen oma-aika kiintiöön ei paljoa tarvita. Lenkki omassa rauhassa, vauvakirjan tekoa kahvikupin ääressä tai hetki kirjan lukemista voi jo kerätä kuluneet energiat takaisin. Myös päivän tai illan mittaiset vapaat tulevat tarpeeseen aika ajoin. Kuukausittain tehdyt Varpaisjärvi vierailut täyttävät myös sosiaalisen kanssakäymisen vajetta melko tehokkaasti. Välillä tuntuu että enemmän tulee tavattua ystäviä ja sukulaisia nyt kun asutaan kauempana. Naapurista olen myös saanut uuden tuttavan, kenen kanssa voin vaihtaa vauvakuulumisia ja käydä pitkillä kävelyillä. On tosi hyvä päästä jakamaan arjen asioita sellaisen kanssa kenellä on samanlainen elämäntilanne. Ihme kyllä ainakaan vielä ei ole tullut tarvetta löytää täältä sen enempää ystäviä. Viihdytään tosi hyvin omissa oloissa!
Kuvaaminen on kyllä jäänyt aika vähälle. Lucasta tulee kuvattua lähes päivittäin ja siskojen lapsia aina tavatessa, mutta ei kovinkaan paljon muuta. Luovuuden tuskaa on kuitenkin helpottanut se vauvakirjan teko. Aloitin tekemään sitä kokonaan valkoiseen kirjaan tulostamalla kuvia ja täyttämällä sivuja tapahtumien mukaan. Luulen että puoleen vuoteen mennessä se alkaa olla jo täysi! Olen myös videokuvannut Lucaksesta pieniä pätkiä aina sillon tällöin. Jo nyt huomaa sen miten ihana on katsoa aikaisemmin otettuja videoita, kun muutosta on tapahtunut niin paljon. Kyllä se tuo oma lapsi on vaan niin ihmeellinen ja ihana vaikka hermoja välillä koetteleekin. Tällä hetkellä kurkistan vähän väliä ikkunasta vaunuja missä Lucas nukkuu. Ensin on turhauttavaa jos unet ei ole pitkiä, mutta sitten kun on niin sitä miettii että onkohan kaikki kunnossa ja ainakin kerran on käytävä tarkistamassa että hengitys kulkee varmasti. Huolet ne vaan jatkuu muuttamalla muotoaan. Mutta eipä ne hyvät hetket tuntuisi niin hyviltä ilman huolia ja ajoittaista hermojen kiristystä. Pitää vaan kestää ne kiristykset ja osata ottaa omaa aikaa aina tarvittaessa. Tänään taas vaihdan kalsarit farkkuihin ja lähden ottamaan päivän oma-aika-annokseni venäjän parissa. Да следуюший втречи! Eli palataan seuraavalla kerralla!
Alina ja Pietu
