Mutta ihana siis että oon noita kuvauskeikkojakin jo saanu. Tosiaan vanhan työkaverin kautta sain tuon Tanssistudion keikan, jonne meen vielä lisääkin kuvaamaan syysloman jälkeen. Sitten huomenna meen tämän vanhan työkaverin nykyiselle työpaikalle kuvaamaan niiden liikettä ja työporukkaa. Myös torstaina on yks kuvaushomma, joka tehdään meidän liikkeellä. Se on kesällä tulevaa tapahtumaa varten, jossa meillä tulee olemaan oma näytös. Skippaan siis torstain koulupäivän sitä varten. Tosi jännää ja mielenkiintosta tehä noita, mutta samalla pieni jännitys siitä miten onnistun. Haluisin niin onnistua hyvin!
Myös koti oloissa oon päässy harjottelemaan kuvauksia. Otinki yks viikonloppu koululta studiovaloja lainaan ja laitoin pienen kotistudion pystyyn! Se oli ihan hurjan hauskaa, ja sainkin mielestäni otettua jo tosi hyviä kuvia! Malleiksi pääsi kaikki perheenjäsenet ja osa sukuakin. Valitsin sen puolesta tosi hyvän viikonlopun, että kuvattavia ainakin riitti! Laitankin muutamia kuvia tähän lopuksi tuolta viikonlopulta.
Myös vielä yhestä jutusta oon tosi innoissani, nimittäin syksyn työssäoppimisesta. Meidän koululla on mahdollista lähtee työssäoppimaan myös ulkomaille, joten oon nyt suunnitellu että lähtisin Australiaan! Koulun puolesta se ois jo ihan ok, ja rahotustakin saisin 500€, joka on kyllä tosi paljon! Mutta silti vähän pelottaa että koko homma jää rahasta kiinni, kun sinne ne lennotkin maksaa aika paljon. Plus sitten se mitä siellä menee rahaa kaikkeen ja vielä se että oon poissa töistä sen ajan, joten sen reissun jälkeenkään ei ois rahaa tulossa. Aaah.. niin kurjaa jos noin hieno kokemus jäis pelkästään rahan takia kokematta! Mulla ois siellä kuitenkin jo majoitus ja mahdollisesti työssäoppimispaikkakin valmiina. Pääsisin tosiaan Melbourneen yhteen Barttoneitten perheeseen, missä olin pari viikkoo vuonna 2008 kun olin Australiassa nuorisovaihdossa yhteensä 6 viikkoa. Bartonit on todella ihana perhe, ja ois niin huippua päästä sinne uudestaan. Jännää nähdä osuuko tuo työharjottelun ajankohta syyskuulle.. Se oli minun kalenterissa aiheella Matkailu -Näe uutta. Sillon kyllä uskon että minun ois tarkotus lähteä :).
Suvi, Eme, Pietu, Alina, Emppu ja Pyry <3
Pave, Aku ja Sanna <3







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti